Metalli 58 syyskokous sujui totuttuun malliin

Ammattiosaston kokous sujui vanhaan malliin 17.11.2011 Järjestötalolla.

Kokoukseen osallistui 92 osastomme jäsentä, mikä on hyvä juttu. Jäsenistöämme kiinnostaa osaston toiminta ja mitä se tarjoaa jäsenilleen. Kokouksen alussa Pasi Karttunen palkitsi puheenjohtajapalkinnolla Tero Vuorisen. Tero on tehnyt pitkän päivätyön ajaessaan ja hoitaessaan jäsenistön asioita. Työ alkoi jo 60 luvulla ja vielä nytkin Teron tapaa toimistolla asioiden hoidossa. Voidaan sanoa, että palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Onnea Terolle

Jyri Vanka piti Metalliliiton puheenvuoron kokouksessa. Hän valotti jäsenistölle käydyn 4 päivää kestäneen lakon taustoja ja tunnelmia. Yhteistyö Toimihenkilöliitto Pro Metallin ja Ylempien toimihenkilöiden yhteistyö ennen lakkoa ja lakon aikana oli merkittävää. Yhteistyö varmasti auttoi tavoitteiden saavuttamisessa. Uskoisin, että tämänsuuntainen työ auttaa parhaiten palkansaajia.

Mukana kokouksessa oli myös osastomme jäsen työsuojelutoimitsija Jouni Salonen Metalliliitosta. Jouni on nyt muutaman vuoden ollut liiton palveluksessa. Aiemmin hänen työpaikkansa oli Reka Kaapeli Oy Hyvinkäällä.

Puheenjohtajavaalissa äänet jakaantuivat seuraavasti: Pasi Karttunen 64 ääntä ja Kari Purmonen 28 ääntä Pasi Karttunen jatkaa puheenjohtajana ja toimikuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Heikki Kölhi, Anitta Luoto, Jani Rissanen, Ari Savolainen, Jari Kokkonen, Seppo Pyykkö, Juhani Kouhia, Seppo Leino, Kari Purmonen, Pekka Haukka-Aho. Toimikuntamme nuorentui heti kerralla ainakin 10 vuotta. Tästä on hyvä jatkaa ammattiosastossa eteenpäin. Puheet siitä, että nuoret ei halua ottaa vastuuta, voidaan unohtaa.

Ammattiosastossamme on ollut kiireinen vuosi. Puheenjohtajaa ovat työllistäneet eri firmoista tulevat oikeusaputapaukset, Metallin työehtosopimusneuvottelut, työpaikoilla käynnit sekä normaali kokousrutiini. Ammattiosastomme on myös järjestänyt kuluvana vuonna Perhetapaamisen Rytkössä. Keväällä oli myös työttömille tarkoitettu keilaustapahtuma. Osallistujapuutteen vuoksi tilaisuus laajennettiin koskemaan myös veteraaneja. Urheilu ja liikuntajaosto toimii aktiivisesti. Ohjelmaa on melkein joka päivälle. Vielä kun mainitaan nais ja nuorisojaokset, joilla on omat tapahtumansa, ei tekemisen puutetta voi valittaa.

Eino Korhonen