Liitoilta yhteinen korotustavoite

Metalliliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN käyvät tiiviissä yhteistyössä työehtoneuvotteluja Teknologiateollisuuden kanssa. Palkkatavoite on vähintään neljä prosenttia.

Teknologiateollisuudessa yritysten kilpailukyky on tällä hetkellä hyvä. Järjestöt tavoittelevat sopimuskaudelle tuntuvia sekalinjaisia yleiskorotuksia palkkoihin. Sopimuskausi olisi järjestöjen esityksen mukaan puolentoista vuoden mittainen.

Sopimuskauden aikana toteutettaisiin kaksi palkankorotusta. Ensimmäinen korotus olisi suuruudeltaan 67 senttiä tunnilta tai 110 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään neljä prosenttia. Toinen korotus olisi 34 senttiä tunnilta tai 60 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään kaksi prosenttia. Lisäksi liitot ovat asettaneet joitakin yhteisiä tekstitavoitteita sen ohella, että kaikilla liitoilla on myös omia tekstitavoitteita.

Teknologiateollisuus ry on suhtautunut nihkeästi liittojen vaatimuksiin. Teknologiateollisuuden kolmen työehtosopimuksen piirissä on noin 250 000 palkansaajaa.